Tilinpäätöksen tulkinta

KLT-ylläpitokoulutus: 
KLT-ylläpitokoulutus
Vaativuustaso: Ammattilaistaso
KLT-asiantuntijalle, taloushallinnon ammattilaiselle ja tilitoimiston johtajalle
9/10
Kurssiarvio: 
9

Miksi?

Opit syvällisesti ymmärtämään, arvioimaan ja analysoimaan tilinpäätöstä ja yhtiön taloudellista tilannetta. Esimerkiksi taseeseen voi sisältyä merkittäviä arvionvaraisia varallisuuseriä, kuten liikearvoja, kehittämismenoja sekä laskennallisia verosaamisia, joiden arviointi tilinpäätöstä tulkittaessa on tärkeää.

Tilinpäätöksen tuottaman taloudellisen informaation läpikäynti sekä olennaisten tunnuslukujen laskeminen varmistavat, että pystyt palvelemaan asiakastasi yhä paremmin liiketoimintaan liittyvissä haasteissa. Oppimasi pohjalta pystyt viestimään asiakkaallesi olennaiset tiedot tämän maksuvalmiudesta, kannattavuudesta ja vakavaraisuudesta täyttäen näin myös hyvän tilitoimistotavan vaatimuksen.

Miten?

Koulutuspäivässä käsitellään kaikkia edellä mainittuja asioita käytännönläheisesti olennaisimpiin seikkoihin painottuen. Päivän aikana tulkitaan aitojen yritysten tilinpäätöksiä ja lasketaan tunnuslukuja.

Kouluttaja Henry Kampmanilla on pitkä kokemus pienten ja mikrokokoisten yhteisöjen tilintarkastuksista ja kirjanpidon erityiskysymyksistä.

Kurssi sopii KLT-ylläpitokoulutukseksi (1 pv).
PHT-asiantuntija, tarkista kurssin soveltuvuus PHT-ylläpitoon täältä.
Kurssin ohjelma: 
08.45 – 09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
09.00 – 16.00 Luennot
12.00 – 13.00 Lounas
14.15 – 14.45 Kahvi


Yrityksen tuloslaskelma ja tase sekä liitetiedot

  • Mitkä ovat tuloslaskelman tärkeät elementit ja miten se kertoo kannattavuudesta
  • Taseen analysointi ja taseen sisältämien erien ymmärtäminen
  • Miten taseen perusteella analysoidaan maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta
  • Yhtiön oman pääoman merkitys niin kirjanpidon kuin verotuksen kannalta
  • Yhtiön liitetiedot ja niiden sisältämä informaatio

Toimintakertomus ja rahoituslaskelma

  • Toimintakertomuksen ja rahoituslaskelman laatimisvelvollisuus
  • Mitä rahoituslaskelma kertoo ja mitä sen perusteella voi arvioida yhtiön taloudellisesta tilanteesta

Yrityksen taloudelliset tunnusluvut ja maksuvalmiuslaskelma

  • Käydään läpi yhtiön yleisimmät tunnusluvut ja niiden merkitys
  • Maksuvalmiuslaskelman laatiminen ja sen merkitys yritystoiminnan kehittämisen kannalta

Ilmoittaudu:

 

Ilmoittaudu:

Syötä laskutusosoite, jos se on eri kuin postiosoite.
Javascript is required to view this map.